Kaksitoista lauluntekijää
TAMMIKUU: Tero Väänänen
Tero Väänänen säveltää useissa tyyleissä: modernista taidemusiikista progressiiviseen rockiin ja popmusiikkiin. Tero ei epäröi kulkea tyylirajojen yli samassakaan teoksessa, jos visio niin vaatii. Hän on opiskellut musiikkia Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin yliopistossa.
HELMIKUU: Mikko Perkoila
Mikko Perkoila tunnetaan kekseliäästä ja sujuvasta sanankäytöstään. Hänen laulujensa tarinat avaavat kuulijalle uusia näkökulmia moniin tuttuihin asioihin. Perkoilan ura levyttävänä taiteilijana on kestänyt jo 30 vuotta. Viime vuosina tuotanto on painottunut lastenmusiikkiin, mutta uutta aikuismusiikkiakin syntyy.
MAALISKUU: Tommi Paju
Tommi Paju on pitkän linjan musiikkialan sekatyömies. Tommi on toiminut mm. ammattimuusikkona, miksaajana, äänittäjänä, bändiliiderinä, tuottajana ja elektroakustisen musiikin tekijänä. Opetuskokemusta on kertynyt yli 25 vuoden ajalta. Tommin sydäntä lähellä ovat mm. keltti-, elektroninen- ja maailmanmusiikki.
HUHTIKUU: Riikka Hänninen
Riikka Hänninen on muusikko, laulupedagogi ja kirjoittaja. Laulajana ja lauluntekijänä hän ammentaa kansanmusiikin, laulelman ja progressiivisen rockin laareista. Aktiivisimpia kokoonpanoja ovat lauluja nurinpäin kääntävä nirep niruN sekä laulua ja tarinankerrontaa yhdistelevä Tarukki.
TOUKOKUU: Minsku Tammela
Minsku Tammelan sävellykset syntyvät usein tiettyyn tarpeeseen: milloin teatteriprojekteihin, milloin häävalssiksi. Tämä laulaja, muusikko ja pedagogi opiskelee kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa. Hän soittaa äänensä ohella pianoa, harmonia ja jouhikkoa. Yhtyeitä ovat Kirjava lintu, Tarukki ja Arosa Ensemble.
KESÄKUU: Salla Hakkola
Salla Hakkola on folk-harpisti, laulaja ja säveltäjä. Hän on opiskellut Meksikossa latinalais-amerikkalaisia harpunsoittotekniikoita, mikä kuuluu omaperäisesti hänen improvisoinnissaan ja sävellyksissään. Hänen musiikkiaan kuullaan yhtä lailla klassisen musiikin konserteissa, kansanmusiikkifestivaaleilla, indie rock -klubeilla ja kokeellisissa taideperformansseissa.
HEINÄKUU: Mikko Kuustonen
Mikko Kuustosen musiikilliset juuret ovat syvällä bluesin ja singer-songwriter -perinteen suistomaassa. Ensimmäisen soololevynsä mies julkaisi jo 1979. Mikko onnistuu yhdistämään lavalle ja studioon loistomuusikoita, jotka myös viihtyvät yhdessä. Soittamisen ilo ja musiikin terapeuttisuus kuultavat lauluissa läpi.
ElOKUU: Iiris Brocke
Iiris Brocken laulut liikkuvat taruista nykypäivään ja luonnosta sykkivään kaupunkimiljööseen. Viimeisin kolmesta levystä on vuonna 2006 julkaistu Kuningattaren keinu. Iiris käy trubaduurikeikoilla ja kuuluu Tarukki-yhtyeeseen.
SYYSKUU: Tuija Rantalainen
Tuija Rantalainen on pianisti, laulaja ja lauluntekijä. Hänen laulunsa ovat tarinallista teatterimusiikkia ja herkkiä tuokiokuvia pienen ihmisen taipaleelta. Hän on säveltänyt musiikkia lukuisiin teatteriproduktioihin. Häneltä ovat ilmestyneet levyt Tarinan tyttö (2008) ja lastenlevy Vahtikoiran vapaapäivä (2010).
LOKAKUU: Maija Ruuskanen
Maija Ruuskanen on monipuolinen säveltäjä ja muusikko. Hän on säveltänyt musiikkia mm. useisiin näyttämöteoksiin. Hänen oma yhtyeensä Ruuskanen Railio Company julkaisi ensilevynsä Tänään vuonna 2006.
MARRASKUU: Katriina Honkanen
Katriina Honkanen on laulaja-lauluntekijä ja teatterintekijä. Hänen laulunsa ovat runollisia, vaikka niiden aiheet löytyvät arjesta. Katriinan juuret ovat anglo-amerikkalaisessa lauluntekijäperinteessä, mutta lauluissa voi kuulla sävyjä monista tyyleistä. Katriina on julkaissut kahdeksan soololevyä.
JOULUKUU: Joonas Saartamo
Joonas Saartamo on tehnyt rap-musiikkia kaksitoista vuotta. Albumi Täs o ollut kaikenlaista ilmestyi vuonna 2008. Joonas on näytellyt pienestä pitäen teatterissa, TV:ssä ja elokuvissa. Hän opiskelee viimeistä vuotta Teatterikorkeakoulussa.
Liput Lippupalvelusta
Ketjureaktio Facebookissa